maanantai 30. marraskuuta 2009

jouluvalmisteluja ja tasan viisikuukautinen pieni mies

Ihailin jo muutama viikko sitten pikku varpusen joulukuusta, mutta jouduin harmikseni myöntämään, ettei nykyisessä taloudessamme ole sille sopivaa seinää. Mielestäni kuusi kaipaa seurakseen tilaa ja tällä hetkellä kodissamme on miltei jokaista seinää vasten lipasto tai kirjahylly. Suunnittelemme muuttoa pienestä kaksiostamme suurempiin neliöihin, mutta pihi luonteeni tykkää niistä summista, mitä säästämme jatkamalla vielä tässä.

Sitäpaitsi olen miettinyt, että noinkohan edes raaskisin siirtää pienen miehen vielä omaan huoneeseensa? Meillä ei nukuta perhepedissä - kolme hyrrää samassa vuoteessa olisi kaaos, mutta oma ihanuutensa tipun läheisyydessä samassa huoneessa on. Oloni olisi orpo jos aamut eivät yht'äkkiä alkaisikaan viereisestä pedistä kuuluvalla pienellä juttelulla.

Joulun aikaan miltei puolivuotias tipu (rakkaalla lapsella on monta nimeä) ei vielä paljoa joulusta ymmärrä, mutta olen päättänyt ryhdistäytyä ja tuoda kotiimme joulun taikaa. Kerrottakoon hieman taustoja: vihaan joulua. Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa joulusta. Tai okei, pidän riisipuurosta ja joulutortuista, mutta muutoin en juurikaan joulusta välitä. Lapsuudenkodissani joulu on aina ollut jokseenkin teennäinen juhla, joka noudattaa tiettyjä kaavoja vain siksi, että "kaikki muutkin tekee niin". En ole uskovainen ihminen, mutta jouluisin minua loukkaa erityisesti kaikki vallitseva tekopyhyys. No, en aloita tämän pidempää messuamista aiheesta.

Mutta siis... en oikeastaan tiedä edes mitä kuuluu jouluun tai mitä siltä edes toivoisin.

Nuorena perheenä meille on kysyntää sukulaisten parissa ja tämän joulun vietämmekin taas tien päällä. Meitä odottaa ylpeä mummi keski-Suomessa ja isoisoäiti Pohjanmaalla. Kaikki haluaisivat viettää joulun pienen miehen kanssa, enkä voi heitä siitä syyttää. Vuoro-joulu-järjestelmän vuoksi tämä vuosi sujuu pääpirteittään mieheni suvun parissa. Välipäivinä palaamme etelään ja olemme minun perheeni parissa.

Koska aikaa vietetään loppuen lopuksi niin vähän kotona, ei meille tule omaa kuusta - jos tulisi, se olisi ehdottomasti Pienen varpusen kuusi. (Toivon todella, että niitä saisi vielä vuodenkin päästä!) Eilen ripustin keittiön ikkunaan jouluvalon, tänään olen hieman pohdiskellut jonkinlaista kynttilälyhtyä. Haluaisin kovasti Iittalan Lanternin (huomatkaa, pienikin siis riittää), mutta olen niin pihillä tuulella, etten usko siihen taipuvani. Tai ehkä sittenkin... no, en tiedä.

Viime vuonna ostin valmiit muotit ja tein piparkakku-muumitalon. Luulen että innostukseni liittyi raskausaikani pesänrakennusviettiin. Samoihin aikoihin päätin myös oppia tekemään maailman parasta makaroonilaatikkoa ja paistamaan todella hyviä lettuja... Kuitenkin, talosta tuli valtava ja sen tekeminen oli kaikkea muuta kuin hauskaa, joten olen päättänyt tänä vuonna soveltaa valmiita kaavoja ja valmistaa jokseenkin omalaatuisen muumitalon. Aloittanen projektin aivan lähipäivinä.

Kuvien lisääminen blogiin on niin tuskallisen hidasta, etten ole päässyt siinä vauhtiin. Aion kyllä ryhdistäytyä siinäkin. Toivottavasti pian.

Viisikuukautinen miehenalkuni nukkunee vielä hetken päiväuniaan ja minulla on omaa aikaa. Siitä muistinkin... pesukone pitää kohta laittaa pyörimään.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

onnistuneita lahjoja

Vietin juuri syntymäpäivääni ja sain varsin onnistuneita lahjoja. Lahjat ovat aina ihania, mutta sydäntä lämmittää kun huomaa jonkun todella kuunnelleen ja muistavan asian vielä merkkipäivän aikaan.

Miehen paketista löytyi Muuton valmistama Matti Klenellin vihreä Four-maljakko. Se pääsi heti kunniapaikalle ruokapöytäämme ja on ilahduttanut nyt viikon verran elämääni. Lasin eri kerrokset ja niistä heijastuva valo tuo jotain aivan uutta näihin harmaisiin talviaamuihin. Kaipaan kovasti lunta ja valoa tämän kerrostalokolhoosin seuraksi. Yritän ottaa kuvan maljakosta sen omalla paikalla myöhemmin tänään auringon tultua esiin. Toivottavasti se tulee.

Toinen lahja tuli vanhemmiltani ja osoitti äitini kuunnelleen yhteisellä Habitare-reissullamme. Kommentoin aivan pientä asiaa Ladossa ja äitini muisti sen yhä. Yhdelle yöpöydälle oli sijoitettu Arabian uuden Runo-sarjan Kesäsäde-rasia ja hihkaisin, että tuon vielä joskus haluan. Ja nyt sen sitten sain. En tiedä onko Arabialla se tarkoitettu sokerikoksi - miksi sen oikeastaan miellänkin - vai aivan joksikin muuksi. Toisaalta miellän sen myös kauniiksi yösijaksi vihkisormukselleni. Olen niitä, jotka eivät osaa nukkua korujen kanssa. Epävarmana tulevaisuudestaan rasia majailee Fourin rinnalla vielä hetken.

perjantai 13. marraskuuta 2009

äidille sopivaa

Koin viikolla toistaiseksi suurimman hiuskatastrofini. Luottokampaajani sai hiukseni muuttumaan lilahtavan pinkeiksi, vaikka pyrkimys oli saada ruskeisiin hiuksiin vain hieman punertavia raitoja. Miten näin pystyi käymään? En tiedä, eikä tiedä kampaajakaan eikä liioin värien maahantuoja. Olemme kaikki ihmeissämme.

En ehtinyt tiistaina jäädä kampaajan penkkiin enää yhdeksikään tunniksi pidempään, joten jouduin lähteä kotiin pinkin hiuspehkon kanssa. Parin kilometrin matkalla käänsin katseita kiitettävästi ja poskeni helahtivat sopimaan hiusteni kanssa hyvin yhteen. Kotirapussa naapuritkin kovasti lohduttelivat. Pahinta taisi kuitenkin olla seuraavan aamun lääkärireissu pojan korvakontrolliin.

Mikäs siinä, väri olisi ihan hauska, jos tienaisin yhä elantoni kuvaamalla rokkareita, mutta nyt elämän seestyttyä melkolailla, tuntuu siltä kuin pinkki hiuspehko ei sopisi äidille. Äidiksi tulon myötä olen kyllä siivonnut vaatekaapista useamman minimittaisen mekonkin pois, mutta koen sen johtuneen siitä, että kehon kokema voimakas fyysinen kokemus on tuonut tiettyä varmuutta ja selkeämpää ymmärrystä siitä mikä itselle sopii ja mikä ei.

Lääkärireissun jälkeen pääsin onneksi korjauttamaan hiusvärin ja täyttämään reklamaatiolomaketta. Ei väri nytkään aivan ihana ole, mutta sentään ei nolota ja kehtaa tässä anoppilaankin lähteä.

Olen ollut vahvasti sitä mieltä, että sehän ei käy, että äitiyden vuoksi joutuisin tinkimään omasta tyylistäni - enkä ole juuri joutunutkaan. Toki sitä harkitsee tarkemmin, että minkä vaatteen haluaa uhrata todennäköiselle kuola- tai pukluhyökkäykselle. Luulen, että osa minusta on varmasti kuollut sinä päivänä kun hankin ensimmäisen oloasuni. Toivotaan, että se aika on hyvin hyvin kaukana, tai ettei se ole koskaan tulossakaan.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

korvaamaton kylpyamme

Raskaana oleva ystävä pyysi taannoin listaamaan tavaroita, joita ilman emme pärjäisi ja samaan syssyyn kertomaan turhimman ja tarpeellisimman hankintamme. No, en ryhdy aivan niin laajaan esitelmään, mutta kerron kuitenkin mikä on ollut parhaiden löytöjemme top kolmosessa alusta asti.

Saanen esitellä: Flexibath


Eli tuttavallisemmin kokoontaittuva vauvan kylpyamme. Oivallinen ja ehdottoman tarpeellinen hankinta kotiin, jossa neliöitä ei ole liikaa. Lisäksi se on helppo ottaa reissuun mukaan.


Ammeen hintakin on kohtuullinen, noin 35 euroa. Ja näillä näkymin uskon sen palvelevan hyvin myös mahdollisella pikkusisarella.

Poikamme tosin on kasvanut niin ennätysmäistä tahtia pituutta, että ammeen reunat ovat vesipetomme kylpyiltoina koetuksella... Jos tätä löytyisi isommassakin koossa, se olisi varma hankinta.

kuvat: arealcoolworld.com

lauantai 7. marraskuuta 2009

uusi vanha leikkialusta

Estetiikantajuni ja sisustusmieltymykseni ovat kulkeneet pitkän matkan sitten teini-iän, jolloin haalin kaikenlaista kivaa ja värikästä kirpputoreilta odottamaan sitä omaa kotia. No, maku ehti vaihtua kerran jos toisenkin ennen sitä ihka oikeaa kotia ja seuraava Oriveden Lähetyskirppikseltä ongittu pöytäliina on etsinyt omaa paikkaansa jo useamman vuoden.

Kotimme pöydät vieroksuvat pöytäliinoja, tai ainakin sellaisia, jotka eivät ole vaikkapa a) valkoisia b) mustia, joten suloinen pyöreä liina on saanut odottaa omaa aikaansa kaapin nurkassa.

Pienen miehen myötä tricolor-olohuoneeseemme on hiipinyt muutakin väriä kuin kirjojen selät. Kaikki alkoi leluista. Vaikka kuinka ajattelin, että meille tulee vain hienoja Brion puuleluja niin niitä kestää katsella vaikka lattialle unohtuvatkin, niin kotiimme kuitenkin hiipi erilaisia neonvärisiä rätiseviä ja paukkuvia olentoja ja palloja. Lista on loputon. Sitten huomasinkin ostaneeni sohvalle vihreitä tyynyjä. Niitä seurasi torkkupeitto. Yht'äkkiä skandinaavisen viileyden (hehe) keskelle on hiipinyt lämpöä - mitä se sitten onkin.

Tuntui siis luontevalta kaivaa kaapista hippiestetiikkakauteni pöytäliina. Vastaanotto oli erinomainen.


Joskaan mikään alusta ei ole tarpeeksi iso, jos olet juuri oppinut kääntymään ja ryömiminenkin kiinnostaa.

Kuvassa näkyy viikon takainen sivu Hesarista. Äitini oli poiminut talteen artikkelin Tyylikkäät tenavat. Sinänsä hauskaa luettavaa - ja olen vakaasti sitä mieltä, että jo 2 kuukautta vanha lapsi on vahva persoona, toisille sopii pastellivärit, toiset taas jo huutavat kaipuutaa kirkkaiden värien maailmaan. Pienen miehen kasvaessa olisi hauska ajatella, että olisi varaa hankkia vaikka minkälaista vaatetta, mutta käytännöllisyys tulee kuitenkin voittamaan jatkossakin.




Yksi juttu mitä olen ihmetellyt jos tapaan muita äitejä, on se tavaran määrä. Tulee sellainen olo, että teenkö nyt jotain väärin jos en parin tunnin keskustareissulle pakkaa valtavaa määrää rompetta mukaan. Toki voi olla, että aivan lähiaikoina huomaankin, että jotain ehdottoman oleellista puuttuu minimalistisesta hoitolaukkuvarustuksestani. Minulla ei edes ole hoitolaukkua vaan olen jalosti luovuttanut Marimekon olkalaukkuni pienen ihmisen tarpeille.

Mutta mitä vauvojen pukeutumiseen tulee, arvostan äitiyspakkauksen antamaan pohjaa vauvojen peruspukeutumiselle. Joskus tosin käy niin, ettei äityspakkauksen vaatteet sovi lapselle. Esimerksi meillä majailee pitkän ja kapean sorttinen kaveri, jolle kotimaiset äp-bodyt ja -potkuhousut ovat aivan liian leveitä. Bodyissa pituus osuu kohdalleen, mutta sivulle muodostuu ikään kuin siivet kun pieni mies on niin kapea. Potkuhousut ovat enemmänkin hameita. Mikään ei pitä vaatetta paikallaan kun reidet ovat niin kovin kapeat. Olenkin joutunut melkeinpä alkuunsa luopumaan odotusajan ylevästä ajatuksestani ostaa lapselle vain kotimaisia vaatteita ja suuntaamaan ostoksille Hennesiin ja kumppaneihin, joista eurooppalaiseen tapaan löytyy leikkaukseltaan kapempia vaatteita.

Ajattelin odotusaikana pukevani lapsen pelkistettyihin ja luonnollisiin sävyihin. Valkoista ja ruskeaa, beigeä ja muita. Olen nopeasti huomannut, että poikani on niin menevä kaveri, että pastellisävyt ovat melkoinen understatement hänen luonteestaan. Nyt ymmärrän myös mitä äitini tarkoitti todetessaan, että lapsi oppii värejä omista vaatteistaan. Meillä voidaan tovi olla vain ja tuijottaa omia punaisia sukkia.


Body - Disney, Farkut - KappAhl, Sukat - Lindex

Sitäpaitsi kun 4 kuukautinen pieni mies on 70,5cm pitkä, tuntuisi typerältä pukea kaverille mintunvihreitä potkuhousuja.