lauantai 7. marraskuuta 2009

uusi vanha leikkialusta

Estetiikantajuni ja sisustusmieltymykseni ovat kulkeneet pitkän matkan sitten teini-iän, jolloin haalin kaikenlaista kivaa ja värikästä kirpputoreilta odottamaan sitä omaa kotia. No, maku ehti vaihtua kerran jos toisenkin ennen sitä ihka oikeaa kotia ja seuraava Oriveden Lähetyskirppikseltä ongittu pöytäliina on etsinyt omaa paikkaansa jo useamman vuoden.

Kotimme pöydät vieroksuvat pöytäliinoja, tai ainakin sellaisia, jotka eivät ole vaikkapa a) valkoisia b) mustia, joten suloinen pyöreä liina on saanut odottaa omaa aikaansa kaapin nurkassa.

Pienen miehen myötä tricolor-olohuoneeseemme on hiipinyt muutakin väriä kuin kirjojen selät. Kaikki alkoi leluista. Vaikka kuinka ajattelin, että meille tulee vain hienoja Brion puuleluja niin niitä kestää katsella vaikka lattialle unohtuvatkin, niin kotiimme kuitenkin hiipi erilaisia neonvärisiä rätiseviä ja paukkuvia olentoja ja palloja. Lista on loputon. Sitten huomasinkin ostaneeni sohvalle vihreitä tyynyjä. Niitä seurasi torkkupeitto. Yht'äkkiä skandinaavisen viileyden (hehe) keskelle on hiipinyt lämpöä - mitä se sitten onkin.

Tuntui siis luontevalta kaivaa kaapista hippiestetiikkakauteni pöytäliina. Vastaanotto oli erinomainen.


Joskaan mikään alusta ei ole tarpeeksi iso, jos olet juuri oppinut kääntymään ja ryömiminenkin kiinnostaa.

Kuvassa näkyy viikon takainen sivu Hesarista. Äitini oli poiminut talteen artikkelin Tyylikkäät tenavat. Sinänsä hauskaa luettavaa - ja olen vakaasti sitä mieltä, että jo 2 kuukautta vanha lapsi on vahva persoona, toisille sopii pastellivärit, toiset taas jo huutavat kaipuutaa kirkkaiden värien maailmaan. Pienen miehen kasvaessa olisi hauska ajatella, että olisi varaa hankkia vaikka minkälaista vaatetta, mutta käytännöllisyys tulee kuitenkin voittamaan jatkossakin.




Yksi juttu mitä olen ihmetellyt jos tapaan muita äitejä, on se tavaran määrä. Tulee sellainen olo, että teenkö nyt jotain väärin jos en parin tunnin keskustareissulle pakkaa valtavaa määrää rompetta mukaan. Toki voi olla, että aivan lähiaikoina huomaankin, että jotain ehdottoman oleellista puuttuu minimalistisesta hoitolaukkuvarustuksestani. Minulla ei edes ole hoitolaukkua vaan olen jalosti luovuttanut Marimekon olkalaukkuni pienen ihmisen tarpeille.

Mutta mitä vauvojen pukeutumiseen tulee, arvostan äitiyspakkauksen antamaan pohjaa vauvojen peruspukeutumiselle. Joskus tosin käy niin, ettei äityspakkauksen vaatteet sovi lapselle. Esimerksi meillä majailee pitkän ja kapean sorttinen kaveri, jolle kotimaiset äp-bodyt ja -potkuhousut ovat aivan liian leveitä. Bodyissa pituus osuu kohdalleen, mutta sivulle muodostuu ikään kuin siivet kun pieni mies on niin kapea. Potkuhousut ovat enemmänkin hameita. Mikään ei pitä vaatetta paikallaan kun reidet ovat niin kovin kapeat. Olenkin joutunut melkeinpä alkuunsa luopumaan odotusajan ylevästä ajatuksestani ostaa lapselle vain kotimaisia vaatteita ja suuntaamaan ostoksille Hennesiin ja kumppaneihin, joista eurooppalaiseen tapaan löytyy leikkaukseltaan kapempia vaatteita.

Ajattelin odotusaikana pukevani lapsen pelkistettyihin ja luonnollisiin sävyihin. Valkoista ja ruskeaa, beigeä ja muita. Olen nopeasti huomannut, että poikani on niin menevä kaveri, että pastellisävyt ovat melkoinen understatement hänen luonteestaan. Nyt ymmärrän myös mitä äitini tarkoitti todetessaan, että lapsi oppii värejä omista vaatteistaan. Meillä voidaan tovi olla vain ja tuijottaa omia punaisia sukkia.


Body - Disney, Farkut - KappAhl, Sukat - Lindex

Sitäpaitsi kun 4 kuukautinen pieni mies on 70,5cm pitkä, tuntuisi typerältä pukea kaverille mintunvihreitä potkuhousuja.


Ei kommentteja: