sunnuntai 28. helmikuuta 2010

yllättäviä löytöjä

Nappasin eilen pojan kainaloon ja suuntasin Helsinkiin tapaamaan vanhoja opiskelutovereitani. Rakkaimpia ystäviäni ja poikani kummitätiä. Tapaamisiin yhdistyy aina kaikenlaista kiertelyä tapaamiskaupungissa ja tällä kertaa käväistiin Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä.

Olin seota. Melkoinen määrä mallistosta poistuvia kuoseja ja värejä, alkaen 6 euroa metri. Löysin Dadelilleni parin ja tein yhden odottamattoman hankinnan. Se menee hulluuskohtauksen piikkiin, se on jotain niin ei minua. Hautukoon kaapin perällä jumalallista inspiraatiota odottamassa.




Dadel saa seurakseen Harri Koskisen Elementin. Tein tämän valinnan kolmessa minuutissa. Nopeimmat valintani ovat yleensä parhaimpiani. Odottamaton hanknta oli Iiro Ahokkaan Pelimanni. Ehkä se päätyy joskus Matiaksen huoneeseen...

torstai 25. helmikuuta 2010

puhtaat valkeat lakanat

Tällä hetkellä haaveilen oikeastaan vain puhtaan valkoisista vuodevaatteista. Hotellihuoneen vuoteeseen nukahtamisesta. Mutta mahtuu haaveisiini väriäkin. Näitä olen Finlaysonin sivuilta käynyt haaveilemassa.



Jälkimmäinen, Sakkara, on ehdoton suosikkini.

Monissa blogeissa vilahdellut Optinen omena viehättää kyllä, muttei tarpeeksi. Mustavalkoista on sitäpaitsi postissa jo matkalla. H&M:n mustat, valkopilkulliset pussilakanat.

tiistai 23. helmikuuta 2010

lapaset


Kun ikää on kohta kahdeksan kuukautta ja ensimmäinen nimipäiväkin on huomenna, on isoäidin mielestä aika kypsä ensimmäisille lapasille, joissa on peukalot.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

ale dadel


En ole aiemmin tehnyt sisustushankintoja sillä perusteella, että näin sen unessa. Kerta se on ensimmäinenkin. Ja sentään Finnish Design Shopin alesta.

Ilmeisesti minulla on jokin juttu Maija Louekarin suhteen.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

glass cluster


Olikohan se viime viikolla kun huomasin Livin Halv åtta hos mig:ssä erään kodin ihanan viinilaseista kootun "kristallikruunun" ja se jäi vaivaamaan. Ostin toissapäivänä Sköna hem (2/2010) -lehden ja ilokseni sain huomata lampun lehden sivuilla. Ilmeisesti kruunu oli esiintynyt jossain loppuvuoden numerossa ja nyt lukija kyseli sen perään.

Nyt tiedän ja tietoa teillekin täällä. Jos joskus päädymme vanhemman Porvoon puolelle ja saan tilavan keittiön korkealla huonekorkeudella, ei ole epäilystäkään mitä ripustan kattoon.



lehtitelineitä

Äitini on lehtikasojen kruunaamaton kuningatar. Lapsuudenkotini oli ja on yhä täynnä käsityö-, sisustus- ja akkainlehtikasoja. Olen kuullut sitä tasoa, joka näiden kasojen alla majailee kutsuttavan sohvapöydäksi. Tämä on yksi syy miksi aikuisiällä omissa kodeissani olen pyrkinyt mahdollisimman vähään tavaramäärään ja jo pienet kasat ahdistavat.

Meillä säästetään vain muutamaa lehteä - ja niitäkin oikeastaan vain minä. Dekoa ja vanhoja Muotoja. Muoto oli vanha kunnon suosikkini, ennen sen onnetonta tuhoa. Lisäksi säästän toki kaikkia niitä lehtiä, joita olen itse ollut tekemässä, joskin valikoin säästettävät ankarasti. Mies taas on sanomalehtimies ja säästää leikkeitä, ei kokonaisia lehtiä.

Säästettävien lehtien lisäksi on aina se luvussa olevien tuoreiden lehtien pinkka ja sellaiset joista tietää ettei aio säästää vuosia, mutta jos nyt jonkin aikaa, jos jäi jotain mihin haluaakin palata. Ja tottapuhuen, yhden lehden lukeminen voi vielä useamman viikon jos asuu pienen miehen kanssa, jonkan suurin ilo on repiä kiiltävää ja värikästä paperia.

Tällä hetkellä tämä aktiivisessa luvussa oleva lehtivalikoima majailee vanhassa Olvikossa. Sen hyvä puoli on, ettei touhukas kääpiöni pääse lehtiin kovin helpolla käsiksi...




Nyt suunnitellassani keväistä Tukholman reissua olen kuitenkin hieman (ihastunut) pohdiskellut Michael Jungebyn lehtitelinettä. Siinä on tosin oma vaaran monenttinsa, käykö tämän kanssa niin, että lehtikasani suurenevat ja alan muistuttaa äitiäni?



tiistai 16. helmikuuta 2010

sivuraiteilla


Laajennetaan vähän uudelle alueelle: kosmetiikka. Olkaa huoleti, en usko tämän olevan usein käsittelyssä oleva aiheala.

Minulla on aina ollut ihanat hiukset. Tässä asiassa en ole ikinä vähätellyt itseäni. Juuri muusta itsessäni en ulkoisesti pidäkään, mutta hiukseni ovat ihanat. Ne ovat kärsineet oman osansa muutoista, esimerkiksi Helsingin meri-ilmastosta yhtäkkinen muutto Oriveden sisämaa-ilmastoon kuivatti hiuksiani melkoisesti. Myös Porvoon vesi eroaa aikalailla Helsingin vedestä ja alkuaikoina sekin näkyi hiuksissani.

Värjäämisestä hiukseni eivät ole olleet moksiskaan. Kunnes sitten tapahtui blogissa taannoin käsitelty episoidi.

Nyt aina välillä hiukseni vihoittelevat ja kuivahtavat hetkessä jos unohdan hoitoaineen (mitä tätä ennen en joutunut käyttämään koskaan) tai kokeilen jotain onnetonta shampoota (kuten anopin joululahjapaketista löytynyttä...) ja takkuuntuvat. Ennen kuin löydän kuontalostani rastoja, on pakko toimia.

Luen aika tavalla myös muoti- ja tyyliblogeja ja bongasin niistä Aussien. Nyt kun ne ovat tämän kuun kanta-asiakasetuina Sokoksella, päätin antaa niille mahdollisuuden.



Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

perjantai 12. helmikuuta 2010

isoisän isän isän arkku


Ja taustalla pilkistää keittiön oviaukosta valitettavasti pakastimen päällä majaileva mikro. Kontrastia?

paheita

Kun lapsi nukkuu aamupäiväuniaan on äidillä aikaa...
...katsoa Greyn Anatomiaa, Modern Familya, Lostia, Housea...
...lukea blogimerkintöjä toisen perään...
...selata nettikauppoja ja kerätä haaveostoskoreja, välillä kulkea kassankin kautta...
...tehdä to do -listoja ja yliviivata...
...juoda limsaa aamuyhdeksältä...
...jynssätä sormenjälkiä lasipöydästä...

...mutta ikinä ei ehdi tiskata, ei perata vaatehuonetta, ei järjestää valokuvakansiota.

No, ehkä iltapäiväunien aikana.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

limpun järsimisen hartaus

astiatarpeita



Meillä viime aikoina särkynyt useampi vanha astia ja on aika hankkia uutta. Olen vannoutunut Teeman ystävä, värisuosikit vain elävät. Pohja-runkona on valtaisa kokoelma tumman sinistä Teemaa, jota sukulaisnaiset minulle kokosivat ennen kotoa lähtöä. Kiitos siitä heille, mutta olisihan tuo ollut toisaalta ihan mukava jos joku olisi kysynyt, että missä värissä Teemani haluan - eikä vain luottanut siihen, että lapsena lempivärini oli sininen.

Jokatapauksessa, aion täydentää nykyistä valikoimaani uudella helmen harmaalla - minulla on muutama vanhaa harmaata oleva iso ruokalautanen, sääli ettei sitä enää saa (kai?). Ja turkoosilla! Opiskeluaikana Oriveden Opistolla eräs opiskelukavereistä totesi, että kaikki ruoka näyttää ja maistuu paremmalta turkooseilta lautasilta nautittuna. Kesti monta vuotta, että ymmärsin moista väitettä.


Pieneksi bonukseksi ajattelin Marimekon Hyvässä seurassa -sarjan Siirtolapuutarha kulhoa. Keittiöni kaipaa jotain näin puhdaslinjaista.

huone kuin huone

Mies aina sanoo Matiaksen huone, tai vauvan huone. Korjaan aina, että makuuhuone. Rakastan sitä, että elämäni on vallannut pieni Matias, mutta vaikka hän tuhiseekin pinnasängyssä oman vuoteeni vieressä, en hyväksy, että huone olisi hänen. En vaikka hoitopöytä hallitseekin maisemaa, en vaikka turvaistuinkin tönöttää nurkassa kun sille ei parempaa sijaa ole. En vaikka laatikossa odottaa jopa Barbababa-yövalo.

Makuuhuoneemme on alusta asti ollut melko masentava. Ei siellä viivy muutenkuin maate. Verhoista kertoo paljon se, että ne valittiin viidessä minuutissa, ja kummankin meidän anoppimme pitävät niistä kovasti. Pidin minäkin niistä joskus, sen viisi minuuttia.

Tänään keksin myllätä huonekalujen järjestystä, ja nyt huone tuntuu kaksi kertaa isommalta. Vielä kun löytäisin budjetistani sijaa uusille verhoille ja päiväpeitteelle, muuttuisi huoneen ilme todella.

Vai muuttuisiko. Huonetta hallitsee perimätiedon mukaan isoisäni isän isän tekemä kapioarkku - tai veikkaamme kyllä sitä matka-arkuksi. Se on pohjaväriltään tumman vihreä, koristeellinen ja komea kuin mikä. Ja ajoittain melkoinen möhkäle. Mutta oli miten oli, tuhoaisi se sitten vaikka kuinka monta viileän modernia sisustushaavettani, se on milteipä ainut asia mitä minulla on suvustani. Ja se pysyy.

Yritän napata huomenna auringonvalon avulla kuvan siitä. Pieni mies tuhisee jo omassa pedissään, makuuhuoneessa.

maanantai 8. helmikuuta 2010

etsintäkuulutus

Yritän järkkäillessäni saada kaiken irti keittiömme pienistä säilytystiloista ja olen loputtoman inspiroitunut eräästä Varpusen vanhasta merkinnästä.

Nyt onkin haussa Orthexin Modula-aterinlaatikot. Legenda kertoo, että niitä myytäisiin Kaisaniemen Kodin Ykkösessä, mutta villinä veikkauksena luulen, että ilmeisesti tulevana viikonloppuna ovensa lopullisesti sulkevasta liikkestä näitä enää tuskin löytyy. Niin kuin ei Porvoon keskusta-Etolastakaan.

Olen loppuviikosta aikeissa käyttää miehen talviloman hyväkseni ja tulossa Helsinkiin asioimaan ja tarvitsisin apuanne täsmäsuoritukseen. Missä myydään Orthexin Modulaa? Ja mitä osat muuten suunnilleen maksavat?

Näistä on nyt kehittynyt melkoinen pakkomielle. Minun on saatava keittiön laatikostoni järjestykseen. Apua?

lauantai 6. helmikuuta 2010

runebergin torttuja


Veljeni on syntynyt Runebergin päivänä ja siten meillä on ollut aina torttuja. Vaikkemme erityisen läheisiä sisaruksia olekaan, olen omaksunut Runebergin torttujen ehdottoman tärkeyden. Eilen illalla kuljin kaupassa pöydän ympäri ja valitsin kahden kauneimman tortun rasian, kassalla pakkasin torttuni huolella ja sitten tein virheen: annoin hyvin suurpiirteisen mieheni kantaa kyseisen kauppakassin. Kotona tortut olivatkin nurinniskoin ja miltei halki. Onneksi ne maistuvat muodossa kuin muodossa yhtä hyviltä.

Runebergin päivän tienoilla harmittelen aina omaa saamattomuuttani. Ties kuinka monta kertaa olen ajatellut hankkivani Porvoon Kuvataidekoulun Runebergin torttu -kuosilla varustettuja Teema-mukeja, ihan vaikka yksi tai kaksi. Oli kuosilla joskus tarjotinkin. Kuvia tuotteista löytyy täältä.

kuva porvoolaisen Design Delin sivuilta

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

projekti alkaa

Meillä on puhuttu paljon muutosta, jossiteltu että koska moiseen hommaan ryhdytään jne. Nykykodissamme ei sinänsä ole mitään vikaa - muuta kuin sen koko ja vakaasti lähestyvä tarve saada pojalle oma huone. Nukkuisimme kaikki paremmin, jos pojalla olisi oma huone.

Asumme tätä nykyä 54 neliön kaksiossa. Asunto on pohjakaavaltaan perinteinen. Sellainen, jossa voi juosta ympyrää.

Kaiken jossittelun jälkeen alan pihiydessäni (ja ihan siksi, ettei täydellistä uutta kotia ole tullut vastaan) taipua siihen, että tähän kotiin on rakastuttava uudelleen. Aion laittaa tämän lopulta viimeisen päälle ihanaksi ja kaiken järjestykseen. Siten, että tästä on muutettava vasta kun on ihan pakko. Eli varmaan sitten kun Matias osaa juosta.

Olohuone miellyttää jo silmää ja on suht toimiva ratkaisuineen. Ongelma onkin keittiössä, jossa on kelvottoman vähän säilytystilaa. ...ja makuuhuoneessa, joka näyttää siltä kuin mummon kammari olisi kolaroinut lastenhuoneen kanssa.

Eli projekti alkakoon. Kuvia aiheesta lähiaikoina.