keskiviikko 17. helmikuuta 2010

lehtitelineitä

Äitini on lehtikasojen kruunaamaton kuningatar. Lapsuudenkotini oli ja on yhä täynnä käsityö-, sisustus- ja akkainlehtikasoja. Olen kuullut sitä tasoa, joka näiden kasojen alla majailee kutsuttavan sohvapöydäksi. Tämä on yksi syy miksi aikuisiällä omissa kodeissani olen pyrkinyt mahdollisimman vähään tavaramäärään ja jo pienet kasat ahdistavat.

Meillä säästetään vain muutamaa lehteä - ja niitäkin oikeastaan vain minä. Dekoa ja vanhoja Muotoja. Muoto oli vanha kunnon suosikkini, ennen sen onnetonta tuhoa. Lisäksi säästän toki kaikkia niitä lehtiä, joita olen itse ollut tekemässä, joskin valikoin säästettävät ankarasti. Mies taas on sanomalehtimies ja säästää leikkeitä, ei kokonaisia lehtiä.

Säästettävien lehtien lisäksi on aina se luvussa olevien tuoreiden lehtien pinkka ja sellaiset joista tietää ettei aio säästää vuosia, mutta jos nyt jonkin aikaa, jos jäi jotain mihin haluaakin palata. Ja tottapuhuen, yhden lehden lukeminen voi vielä useamman viikon jos asuu pienen miehen kanssa, jonkan suurin ilo on repiä kiiltävää ja värikästä paperia.

Tällä hetkellä tämä aktiivisessa luvussa oleva lehtivalikoima majailee vanhassa Olvikossa. Sen hyvä puoli on, ettei touhukas kääpiöni pääse lehtiin kovin helpolla käsiksi...




Nyt suunnitellassani keväistä Tukholman reissua olen kuitenkin hieman (ihastunut) pohdiskellut Michael Jungebyn lehtitelinettä. Siinä on tosin oma vaaran monenttinsa, käykö tämän kanssa niin, että lehtikasani suurenevat ja alan muistuttaa äitiäni?



Ei kommentteja: